Millainen on hyvä mies? Mietteitä maskuliinisuudesta

Hyvä isä näyttää esimerkkiä lapsilleen siitä, millainen on hyvä mies. Isä on se henkilö, jonka perusteella lapsi eniten muodostaa käsityksensä koko sukupuolesta. Jokaisen isän kuuluisi siis pyrkiä olemaan hyvä mies. Mutta millainen hyvä mies sitten on?

Minulla, kuten aivan liian monella muullakaan, ei ollut esimerkillistä isää. Olen siis joutunut pohtimaan tätä itse. Pyrkiessäni jäsennellä isoja ja kryptisiä pohdintojani isyydestä ja maskuliinisuudesta päädyin kirjoittamaan tämän ison ja kryptisen postauksen. Toivottavasti se auttaa sinua sanallistamaan omia ajatuksiasi, ja ennen kaikkea, motivoi sinua näyttämään hyvää esimerkkiä lapsillesi.

—

“Miehet ovat pahoja” vs “miehet ovat hyviä”

Tuntuu, että kulttuurissamme on kaksi ääripäätä: "Miehet ovat pahoja" ja "miehet ovat hyviä".

Monet (korkeasti koulutetut?) naiset, ja jotkut liberaalit miehet, uskovat, että miehet ovat pohjimmiltaan pahoja, mutta jos olet onnekas, elämässäsi on lähinnä niitä harvoja hyviä miehiä. Miehet ovat se paha jokaisen systeemin takana. Oletusarvo on, että miehet ovat raiskaajia tai murhaajia, ja heidän pitää todistaa tämä vääräksi. Suurin osa miehistä on pahoja.

Toinen ääripää puoltaa, että miehet ovatkin hyviä, itse asiassa. Tätä ajattelutapaa edistävät lähinnä miehet itse. Näkyvimmät puolestapuhujat ovat Andrew Taten ja Jordan Petersonin kaltaiset henkilöt, jotka sanovat, että kunnianhimo, status ja voimanhalu ovat täysin hyväksyttäviä. Että miehenä olemisessa ei ole mitään väärää. Tämä vetoaa miehiin, joille on koko elämänsä ajan sanottu, että nämä asiat ovat pahoja – että niitä halutessaan heistä tulee huonoja miehiä. Tämä vetoaa miehiin, joille on kerrottu, että oletusarvoisesti he ovat jotenkin pahoja, ja että heidän kuuluu elää kuuliaisesti ansaitakseen yhteiskunnan luottamus.

Toisin sanoen, käynnissä on tietynlainen kulttuurisota miehisyydestä. Yksi puoli sanoo “miehet ovat olleet liian voimakkaita, nyt on heidän vuoronsa olla heikkoja”. Toinen puoli sanoo “mies, sinun kuuluisi olla voimakkaampi”. Arvaa kumpi viesti puree paremmin miehiin ja kumpi naisiin?

Esimerkkejä tästä kulttuurisodasta näkee, kun netissä miehen kehotetaan menevän terapiaan koska hän “käyttäytyy toksisen maskuliinisesti”. Usein (ei aina, mutta usein) kyse on kuitenkin vain normaalista maskuliinisesta käyttäytymisestä, kuten “grindaamisesta”. Töiden puurtaminen 7 päivää viikossa, 12 tuntia päivässä ei ole toksista maskuliinisuutta, eikä tällaisen miehen tarvitse varata aikaa terapeutille. Töiden paiskiminen on mielestäni luonnollista miehille, oikeastaan enemmän kuin luonnollista – se on pakollista, kuten syöminen. Se, mihin kaikki tämä työ ja energia kohdistuu, onkin sitten toinen keskustelu, mutta pointtini on, että terve mies (jos hänet jättää rauhaan), kokee tarvetta pyrkiä johonkin ja tehdä jotakin merkityksellistä elämällään, ja tämä tarve ohjaa hänet työskentelemään ilmeisen väsymättömästi. Terve mies on aktiivinen.

(Sitä paitsi, tällaisen miehen laittaminen terapiaan ei toimisi, koska terapia on lähinnä menneisyyden murehtimista ja tunteilua, eikä aktiivinen mies halua pysyä sanojen tasolla, vaan tarvitsee toimia. Terve mies ei halua tuntea itseään uhriksi, vaan päinvastoin, hän haluaa tuntea itsensä kyvykkääksi.)

Toinen esimerkki: kuvittele mies, joka käy salilla kahdesti päivässä. Hän on järkännyt elämänsä lihasten ja gainssien ympärille. Uskotko, että hänellä on jonkin sortin mielisairaus? Entäpä mies, joka on todella syvällä itsensäkehittämisessä ja lukee self-help kirjoja ja noudattaa miljardöörien aamurutiineja? Nämä eivät ole mielisairaita miehiä. Nämä ovat miehiä, jotka pyrkivät johonkin ja haluavat tuntea itsensä kykeneviksi ja voimakkaiksi, ja grindaavat saavuttaakseen tavoitteensa. Nämä eivät ole toksisen maskuliinisuuden piirteitä.

Pointtini on, että pystyn kuvittelemaan pyrkivän ja aktiivisen miehen myös hyväksi isäksi, kohdistuupa tämä pyrkimys nykyisillään muskeleihin tai massiin tai mihin vaan. Heidän täytyy vain tuoda samaa pyrkimyksen meininkiä kotiin ja perhe-elämään, uudelleenpriorisoida. En ole niin huolissani näistä miehistä. Minua huolettavat miehet, jotka eivät pyri mihinkään. Tultuaan isäksi, luuletko heidän pyrkivän olemaan hyviä siinä, jos he eivät pyri olemaan hyviä muissa elämän osa-alueissa ennen kuin he saavat lapsia?

Uskon siis, että lannistuneen miehen tunnistaa siitä, ettei hän pyri mihinkään. Enkä tarkoita tällä sitä, että sinun pitäisi olla kunnianhimoinen perinteisellä tavalla. Tarkoitan: pyritkö parantamaan itsesi ja perheesi elämää? Koitatko joka päivä, jollakin tavalla, tehdä elämästänne hieman parempaa? Vai kyyhötätkö vaan jossain nurkassa, pelaten videopelejä, tai vastaavaa?

Miehen mitta on hänen kykynsä hyödyttää perhettään. Tähän on tietenkin monia polkuja, mutta pohjimmiltaan tätä miehet haluavat. Ja mitä naiset haluavat. Ne hetket, jolloin tunnet eniten olevasi Mies, ovat niitä, jolloin pystyt auttamaan perhettäsi. Naiset ottavat merkille, onko mies kunnianhimoinen, nousussa, aktiivinen tulevaisuutensa muokkaaja.

Niinpä voimaannuttaessamme miehiä voimaannutamme koko perhettä, koska miehet saavat merkitystä palvellessaan perhettään. Meidän täytyy kannustaa miehiä olemaan miehiä, eikä latistaa heitä ja sysätä terapiaan heti, jos he käyttäytyvät kuin terve mies. Ei ole kenenkään etu kasvattaa lannistuneita miehiä, jotka potevat syyllisyyttä olemassaolostaan, pelkäävät olla omia itsejään ja vetäytyvät johonkin nurkkaan, muuttuen mahdollisimman näkymättömäksi ja passiiviseksi.

Luin jossakin, että jos naisena olet kyllästynyt siihen, että miehesi vaan pelaa tai katsoo urheilua koko päivän, tapa saada hänet huolehtimaan perheestä tai kodista ei ole nalkuttaa ja huutaa “sä se vaan pelaat pelejä, etkö pysty mihinkään muuhun?” Se on sama, kuin potkaisisi jo valmiiksi kaatunutta miestä. Oikea tapa on sanoa “hei kulta, mä tarvitsen sun apua tässä jutussa” tai “tiedän, että pystyt enempään, olen nähnyt sen siinä miten teet x, ja me todella tarvitaan nyt sitä, että sä astut esiin ja otat vastuuta”. Miehen rakastaminen on sitä, että kannustaa häntä olemaan mies!

Maskuliinisuus-influenssereiden ongelma

Andrew Tate -tyyppisillä vaikuttajilla on se ongelma, että vaikkakin he näennäisesti voimaannuttavat ja motivoivat miehiä,  päämäärä jota he myyvät on täysin väärä. He motivoivat miehiä olemaan itsekkäitä ja unohtamaan sen, mikä heistä oikeasti tekee miehiä: toisten auttaminen.

Siksi näiden vaikuttajien videot voivat ensisilmäyksellä vaikuttaa pelkästään positiiviselta, mutta jos katsoo tarkemmin, niistä jää jokin hankalasti kuvailtava äklö jälkimaku. Hehän sanovat käytännössä, että miesten pitäisi olla kunnianhimoisia ja yrittää parhaansa ja olla paras versio itsestään – mitä väärää siinä on? Miksen muka saisi idoloida heitä?

No, koska kaiken sisällön takana on viesti siitä, että sitten kun sinusta tulee parempi versio itsestäsi, pääset bailaamaan kauniiden naisten kanssa ja naatiskelemaan hulppeasta elämästä. Mutta kunnon miehet eivät löydä pitkäikäistä merkitystä tällaisesta!

Tietyn pisteen jälkeen rahan ainoa todellinen hyöty on se, että sen avulla pystyy ottamaan lisää vastuuta. Hyvä mies näyttää lapsilleen, että raha on hyvä asia, ei siksi että sillä voi ostaa kalliita asioita, vaan siksi että sillä voi huolehtia toisista.

Hyvin yksinkertaisesti: toksinen maskuliinisuus on sitä, että rahat hassataan autoihin ja naisiin ja ylelliseen elämäntyyliin. Terve maskuliinisuus on sitä, kun rahat käytetään ikääntyvien vanhempien auttamiseen tai lasten kavereiden huvipuistorannekkeisiin. Rahat kuuluisi käyttää siihen, mikä on eniten hyödyksi muille, eikä siihen, mikä on eniten nautinnollista itselle. Se, mihin ihminen käyttää rahansa, kertoo paljon hänen luonteestaan.

Yleisemmin: mittaa miestä sen perusteella, kuinka paljon vastuuta hän ottaa. Auttaako hän isovanhempia askareissa, jotta he voivat vielä asua omakotitalossa? Auttaako hän kasvattamaan sukulaisten lapsia, pyytämättäkin? Jouluaterian syötyään meneekö hän tiskaamaan vai rojahtaako levyksi sohvalle? Onko hänellä reipas ote lasten kouluasioissa ja harrastuksissa? Pyrkiikö hän aktiivisesti parantamaan asioita - kaikkea mihin hän koskee? Onko hän ulospäin suuntautunut vai minäkeskeinen?

Niille jotka sanovat “tienasin omat rahani, käytän ne just miten lystään” – no kokeile. Tekeekö se sinut onnelliseksi, vilpittömästi? Saatko siitä kestävää merkityksen tunnetta? Elätkö sellaista elämää, jota onnelliset ihmiset elävät, vai sellaista elämää, jota influensserit TikTokissa elävät, jotta saavat huomiosi ja pystyvät myymään kursseja siitä, miten tehdä rahaa?

—

Etenkin Twitterissä kohtaa vähän samantyyppisen self-improvement genren, joka on nimenomaan kohdennettu iseille. Sen tunnistaa isoista puheista, kuten “lead your family”, “teach lessons” ja “build a legacy”, usein liitettynä johonkin noin 1950-luvun propagandajulisteeseen.

Tällainen sisältö sanoo, että miehen pitää pyrkiä toteuttamaan täyden potentiaalinsa, ja että tämä itsessään tekee myös vaimon onnelliseksi, koska hänellä on kykenevä mies puolisonaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että miehet pyrkivät täyteen potentiaaliinsa – lähinnä hämmästelen sitä, miten kapeana tämä potentiaali nähdään. Potentiaalia riittää rutkasti myös kotona ja lasten parissa! Oikeasti kunnianhimoinen mies on kunnianhimoinen myös töiden ulkopuolella.

(En oikeasti hämmästele, miksi influenssereiden sisältö kohdistuu nimenomaan urapotentiaaliin. Ymmärrän, miksi on helpompaa saada miesseuraajia puhumalla itsensä kehittämisestä, rahan tienaamisesta, “taitojen opettamisesta” ja perheen johtamisesta… verrattuna tiskaamiseen, vaipanvaihtoon tai kodinhoitoon.)

Miksi miehet eivät oikeasti voisi oppia naisilta? Miksi emme voisi yksinkertaisesti kysyä heiltä, millainen hyvä isä ja mies on? Netissä on niin paljon tätä 1950-luvulta löyhkäävää materiaalia… Jos kysyisit 100 naiselta, mitä he toivoisivat enemmän miehiltään, luultavasti 90 heistä sanoisi “kunpa hän tekisi enemmän kotitöitä…” ja ehkä 1 sanoisi “hän on muuten hyvä mies, mutta toivon vaan hartaasti että hän käyttäytyisi enemmän kuin tämän perheen johtaja”.

Puhutaan naisista pian. Tämän osion loppuun lisään vielä yhden Andrew Tate videon, jossa hän näyttää todellisen itsensä ja sanoo ääneen asioita, joihin usein vain vihjaillaan hänen videoissaan:

‍“A father doesn’t have to be around [...] changing diapers isn’t what a man should do. A man should rock up, teach lessons, be impactful [...] I’m telling you, the biggest mistake fathers make is that they let the woman convince them that to be a good dad, they need to be there all the time. That is a complete lie.”

Tämä lyhyt pätkä tiivistää maskuliinisuusvaikuttajien maailmankatsomuksen: he näkevät isyyden lähinnä autoritäärisenä asiana. Heidän mielestään ainoa tapa olla maskuliininen ja kunnioitettava on olla etäinen, ja lasten päivittäisessä hoidossa ei ole mitään kunnioitettavaa tai merkityksellistä. Niinpä lasten- ja kodinhoito ei kuulu miehille, se on heidän alapuolellaan. Se on naisten hommaa. Niinpä naiset ovat miesten alapuolella. Naisten työllä ei ole merkitystä. Ainoa asia mikä merkitsee, on mies ja hänen statuksensa.

(Erityisen paljon Andrewin naisvihasta kertoo se, mikä videosta puuttuu. Hän puhuu isästään positiiviseen sävyyn ja kertoo, kuinka erinomainen mies tämä oli. Vaikka hän näki tätä kerran kuussa. “I was raised by probably the best father on earth”, hän kertoo, muttei mainitse ollenkaan äitiään, joka hänet siis oikeasti kasvatti isän ollessa poissa. Naiset ovat Andrewille näkymättömiä.)

Naisten rakastaminen

Suurin ongelma melkein kaikessa maskuliinisuussisällössä on rakkauden puute. Kukaan ei vaikuta oikeasti rakastavan naisia, koko sukupuolta. He ainoastaan rakastavat tietynlaisia naisia tai pikemminkin naisihannetta, ja kaikki muut naiset ovat näkymättömiä, irrationaalisia, “girlboss”-propagandan uhreja, huoria, tai mitä näitä nyt on. He uskovat naisten olevan miesten alapuolella.

Tämän seurauksena heidän seuraajakuntansa koostuu lähes yksinomaan:

1. Miehistä, jotka vihaavat naisia
2. Miehistä, jotka ovat kiinnostuneita miehuudesta / isyydestä, mutta sisältö saa heidät pikkuhiljaa vihaamaan naisia

Mikseivät näiden kundien seuraajat näe, kuinka absurdia tällainen sisältö on? Koko elämäni olen tullut hyvin juttuun naisten kanssa, eikä se ole siksi, että olisin lihaksikas, rikas, parrakas, pitkä hunksi. Olen kaukana kaikista näistä. Sen sijaan olen ystävällinen ja haluan aidosti parasta lähelläni oleville ihmisille, olivatpa he miehiä tai naisia. Minulla ei ole taka-ajatuksia enkä ole yrittänyt noudattaa mitään naisten pokaamisen oppikirjaa. 

Siksi minusta on niin uskomatonta katsoa vierestä, mistä nuoret miehet uskovat naisten pitävän ja miten he uskovat, että miesten kuuluisi käyttäytyä. Ja uskon, että useammat miehet näkisivät saman kuin minä heti, jos he vaan puhuisivat naisille oikeassa elämässä! Mutta kaipa mielikuvat vääristyvät, kun kokemukset toisesta sukupuolesta tulevat suurimmaksi osaksi ruudun kautta, ja vieläpä siitä, mitä joku random mies joka vihaa naisia, kertoo naisista.

Joten… kuinka miehet voivat oppia rakastamaan naisia?

G.K. Chestertonilla on hyvä lausahdus:

‍“There is a law written in the darkest of the Books of Life, and it is this: If you look at a thing nine hundred and ninety-nine times, you are perfectly safe; if you look at it the thousandth time, you are in frightful danger of seeing it for the first time.”

Uskon, että miehet eivät vaan katso naisia tarpeeksi. Katsomme ohi. Näemmä sen, mitä haluamme heiltä, mutta emme sitä, mitä he haluavat meiltä. Kuinka monesti oikeasti katsomme heitä; sielua, emmekä kehoa? Monestiko oikeasti pyrimme ymmärtämään, mikä heille on tärkeää; mikä heitä oikeasti pännii; miten he ajattelevat; mikä tekee heistä heidät? Jos pystyy vilpittömästi sanomaan miettineensä tällaisia kysymyksiä 1000 kertaa, ehkä silloin voi sanoa rakastavansa naisia.

Siispä, millainen on hyvä mies?

Hyvä mies on sellainen, joka rakastaa toisia ehdottomasti ja joka ilmaisee tätä rakkautta pyrkimällä jatkuvasti parantamaan heidän elämäänsä ottamalla lisää vastuuta.