3 elämänoppia, jotka annan lapsilleni

Monet ihmiset kysyvät: "Mikä on suurin oppi, jonka haluat antaa lapsillesi?" Useimpien vastausten ongelma piilee siinä, että ne olettavat lasten oppivan nasevasta puheesta tai luennosta (eivät opi). Toiset vastaukset taas ovat aivan liian maltillisia (esim. “opeta budjetointia tai työkalujen käyttöä”). Kyllä, opeta lapsille monia asioita. Mutta ennen kaikkea, opeta heille oikea ajattelutapa, koska se auttaa heitä oppimaan kaiken muun.

Mikä sitten on oikea ajattelutapa, ja miten sitä opetetaan?

Minulla on tähän kolmiosainen vastaus:

1. Opeta lapsillesi, kuinka hyvää elämä on. Opeta heille optimismia ja elämäniloa.

Kuvaa aikaamme olla pessimisti ja heittää huolettomasti kommentteja maailmanlopusta. Toki maailmassa on ongelmia, mutta ollaan nyt järkeviä… meillä menee aika hyvin.

Meidän esi-isät ei nähnyt elämänsä aikana yhtä paljon kaloreita kuin me nähdään yhdellä kauppareissulla. Mieti, kuinka uskomatonta on, että kaupassa on ruokia ympäri maailmaa. Banaaneja ympäri vuoden! Voit vaan päättää “tänään haluan syödä jotain, josta en ole koskaan edes kuullut”, ja toiveesi toteutuu. Tavallinen Prisma olisi taivas kenelle tahansa historian ihmiselle, jopa kuninkaille.

Jotta muistaisimme tämän yltäkylläisyyden – ja opettaisimme sen kunnioittamista lapsille – voimme konsultoida historiaa. Kokeile selittää lapsellesi, mitä kaikkea olisi täytynyt tapahtua, että tavallinen ihminen 500 vuotta sitten olisi saanut käsiinsä ananaksen.

Kaikki ympärillämme on tällaista, jos vain päätämme nähdä sen. Opeta lapselle, kuinka naurettavan turvallista meidän elämämme on verrattuna 150 vuoden takaiseen. Tai kuinka järisyttävä keksintö tekstiviestit on; voit välittömästi olla yhteydessä käytännössä kehen tahansa, käytännössä 100% varmuudella. Whatsapp olisi ollut täyttä utopiaa vielä 50 vuotta sitten. Ihailtavaa ja inspiraatiota löytyy kaikkialta, ja pelkästään näitä asioita avaamalla voimme opettaa lapsillemme optimismia. Elämä on hyvää. Maailma on hyvä paikka.

2. Opeta lapsillesi, kuinka korkealle standardit voivat nousta. Opeta heille erinomaisuutta.

On klisee sanoa “yritä parhaasi, se on tärkeintä”. Mutta jos rehellisiä ollaan, hyvin harva tietää, miltä parhaansa yrittäminen näyttää. Maailmanennätyksen lankussa tehnyt mies oli tuskassa jo 14 minuutin jälkeen – ja jatkoi vielä 9 tuntia ja 16 minuuttia.

Me olemme surkeita arvioimaan omia rajojamme. Lapset etenkin, koska he eivät ole vielä nähneet tarpeeksi elämää ymmärtääkseen, missä rajat kulkevat. On tarinoita ihmisistä, jotka nostavat auton pelastaakseen alle jääneen perheenjäsenen. (Ja en usko näiden olevan sellaisia ihmisiä, jotka nostelevat autoja päivittäin…)

Miten siis voimme näyttää lapsillemme, kuinka korkealla rima voi olla?

1. Tunteiden hallinnassa: Älä koskaan huuda tai hermostu, vaikka lapset kuinka ärsyttäisivät. Yhdistä huutaminen niin selkeästi riman alittamiseen, että he tietävät olevansa parempia kuin se – silloinkin kun ovat vihaisia.
2. Fyysisessä kunnossa: Tee heihin vaikutus atleettisuudellasi. Heidän tulisi hämmästellä, että saat nostettua kiven, jota he eivät saa liikahtamaankaan. Kun he kasvavat, heidän pitäisi saada motivaatiota ajatuksesta, että “kohta olen nopeampi kuin isä/äiti”. (Ja kun he ovat itse vanhempia, he muistavat: “kun mun isi oli kolmen lapsen isä tässä iässä, se vielä veti 15 leukaa. Eli ei ole tekosyitä.”)
3. Hyvässä käytöksessä: Vanhemmat ovat aina tärkein esimerkki siitä, miten ollaan kunnioittavia kansalaisia, hyviä keskustelijoita, vieraanvaraisia isäntiä yms. Ehkä herrasmieskulttuuri on kuollut, koska kukaan ei enää näytä lapsilleen, mitä ritarillisuus on.

En tarkoita, että lapsen tulisi suorittaa kaikki isojen standardien mukaisesti. Lähinnä tarkoitan, että riittää syvä ymmärrys siitä, kuinka korkealle standardit voivat itse asiassa nousta.

Yksi esimerkki vielä, missä vanhemmat aktiivisesti kieltäytyvät näyttämästä missä standardit voisi olla – vaikka lapsi janoaisi sitä. Kuvittele että tyttäresi kertoo tykkäävänsä pojasta ja kysyy apuasi lähestymisessä. Nykyään on trendikästä sanoa: “kultaseni, sinä et tarvitse miestä! Ole itsenäinen nainen!” Taputat itseäsi selkään – katso, kuinka hyvä ja moderni vanhempi oletkaan!

Todellisuudessa sivuutit tyttäresi hyvin selkeän pyynnön saada apua hänen sydäntä lähellä olevassa asiassa. Ehkä ainoa oppi, jonka hän siitä saa, on: “älä vaivaa vanhempia tällaisilla jutuilla”. (Mielestäni vanhemman yksi tärkeimmistä tehtävistä on ylläpitää luottavaista suhdetta lapsiinsa.)

Miksi et sanoisi: “Ihana kun kerroit tästä! Kerronpa miten minä ja isäsi lähestyimme toisiamme.” Tai miettikää yhdessä ideoita romanttisten elokuvien tai klassikkokirjojen innoittamana, tai tehkää roolileikki, jossa sinä olet se poika ja tytär kokeilee eri lähestymistapoja. Ota homma vakavasti.

3. Opeta lapsillesi, kuinka paljoon he voivat vaikuttaa. Opeta heille toimijuutta.

Kun olin noin 22, minä ja tuleva vaimoni tarvitsimme uuden sängyn. (Sellainen minimalistinen, kokonaan puinen, leveällä reunalla johon voi laskea kahvikupin.) Katselimme aluksi kaupoista, mutta hinnat nähdessäni sain ajatuksen: voisinkohan vaihtaa markkinointiosaamistani sänkyyn?

No, se ei toiminut. 

Sitten ajattelin: “voisinko itse rakentaa tämän? En ole ikinä rakentanut mitään, mutta miksen yrittäisi?”

Sängyn rakentaminen muutti minua. Sen jälkeen ymmärsin, ettei mikään estä minua rakentamasta mitä ikinä tarvitsemme. Minulla oli nyt kokonaan uusi liuta vaihtoehtoja, kun ennen oli vain firma A tai firma B (tai joskus erikoinen sähköposti firmalle A).

Mutta: entä jos lapsuudestani asti minulla olisi ollut vanhempi, joka olisi aina ensin kysynyt: “unohda myymälät - voitaisiinko rakentaa tämä itse?” Kuka tietää, mitä polkuja olisin seurannut. Olisinko puuseppä nykyään? Olisiko minulla parempi itsetunto?

Lapselle pitää opettaa, että hän voi tehdä melkein mitä tahansa, jos vaan oikeasti päättää niin.

• Taso 1 tämän toimijuuden opetuksessa on nyt kovin trendikäs “anna mennä” -vanhemmuus. Lapsi haluaa maalata huoneensa oranssiksi? Syödä aamupalaa sateessa ulkona? Anna mennä. Älä aina kiellä.
  
  
• Taso 2 on aktiivisempi: rohkaise lasta tekemään asioita, joita hän ei vielä osaa edes haluta. Kuvittele, että lapsesi tykkää leipomisesta. On helppo lyödä jauhot käteen ja kehua tuotoksia. Mutta mieti kuinka erilaista on rohkaista lasta leipomaan seuraaviin suvun juhliin. Tai järjestää lapselle mahdollisuus myydä mokkapaloja paikallisen urheiluseuran turnauksessa. Entä jos lähettäisit viestin kaupungin parhaalle leipurille ja kysyisit 1:1-opastusta? Avaa polkuja, joita lapsi ei pysty itse vielä näkemään.

Koulu palkitsee kuuliaisuudesta. Teet mitä käsketään, se riittää. Siinä ei ole toimijuutta.

Oikea elämä palkitsee tottelemattomuudesta. Teet asiat toisin kuin muut. Tämä on luovuutta. Tai teet asioita, joita kukaan ei pyydä, vaikeita asioita, raskaita asioita.

Kukaan ei pyydä sinua kirjoittamaan kirjaa. Mutta jos kirjoitat, olet kirjailija. Sinua kunnioitetaan aina hieman enemmän, koska teit raskaan asian, jota lähes kukaan muu ei tee.

Kun lapsesi oppii, että hän voi vain tehdä asioita – vaikka kukaan ei pyytäisi, vaikka hän ei olisi ennen tehnyt, vaikka kukaan muu hänen iässään ei tekisi – hän ei ole enää lapsi.

Yhteenveto:

Optimismi tuo energiaa, elämänvoimaa. Tieto riman korkeudesta luo kunnianhimoa, pyrkimystä. Toimijuus luo keinot yltää riman yli, kyvyn onnistua. Jos lapsi omaa kaikki kolme, hänellä on mielestäni aika hyvät lähtökohdat elämään.

Mutta… lapset eivät opi pelkistä puheista. Jos sinulla on jokin ajattelutapa, on melkein mahdotonta, etteikö osa siitä tarttuisi lapsiisi. Etenkin, jos tietoisesti koitat iskostaa sitä. Ja päinvastoin – on lähes mahdotonta opettaa ajattelutapaa, jos et itse näytä esimerkkiä.